keskiviikko 15. lokakuuta 2014

OMG – Häähössötystä aakkoskarkein.

Luin Laura Paloheimon ensimmäisen kirjan Klaukkala vuonna 2012. En pitänyt kyseisestä kirjasta, koska se ei ollut mielestäni mukaansa tempaava. Toivoin hänen seuraavan kirjansa olevan juonellisesti parempi. OMG on ilmestynyt 2013 ja siinä on 318 sivua. Olen lukenut kirjan noin vuosi sitten marraskuussa 2013. Kirja tuli mieleeni, koska Paloheimolta on ilmestynyt taas uusi kirja, josta varmaan saatte arvoteluni myöhemmin.

OMG kertoo parhaista kavereista Annasta ja Karlasta, jotka pyörittävät omaa hääsuunnittelufirmaa. He toteuttavat kaikki hääparien villeimmätkin toiveet ja huolehtivat, että hääjuhla sujuu moitteettomasti. Heidän tavoitteensa on luoda jokaiselle parille täydelliset häät. Anna on juuri eronnut unelmapoikaystävästään ja yrittää deittipalvelun kautta löytää elämäänsä uutta täydellistä aakkoskarkkiriviä.


Kirjan juoni oli parempi kuin Klaukkalassa ja kirja tempaisi mukaansa. Kirja oli täynnä hörhelöitä ja hääunelmia, minkä vuoksi se sopikin hyvin pimeän syksyn piristykseksi. Koin kuitenkin, että kirjan juoni oli liian pitkä ja asioita oli venytetty liikaa. Kirjaa lukiessa tekee mieli aakkoskarkkeja, koska jokainen luku on merkattu aakkoskarkilla eikä päähenkilökään voi olla niitä ilman. Lukupäiväkirjaani olen kirjoittanut, että haluan oman hääpalvelun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti