Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime blogikirjoitukseni. Päätin aloittaa elämäni alusta eli erota, muuttaa ja löytää uuden rakkauden. Kesän aikana tuli luettua liian vähän, mutta nyt kirjastosta lainattu pino vihjaa siihen suuntaan, että lukuinto on taas löytynyt.

Tuomas Kyrön uusin romaani tältä kesältä ”Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja” vie erilaisen alun tai sanoisinko lopun äärelle. Sysisuomalainen Mielensäpahoittaja on tekemässä testamenttia ja puista arkkua. Testamenttia ei voi kirjoittaa kuin perinteisesti vanhanaikaisella mustekynällä, mutta nykypäivänä mustetta ei saa ihan mistä tahansa. Sitä varten pitää lähteä pojan kanssa kaupunkiin ja hotelliin, jossa Mielensäpahoittaja tapaa ”sivistyneen lättähatun”. Tietysti arkkuakin pitää kokeilla, ettei ihan missä tahansa joudu makaamaan eikä sekään onnistu ilman kommelluksia. Pojankin elämää ja parisuhdetta Mielensäpahoittaja ehtii järjestellä samalla kun joutuu ”pakon” sanelemana tutustumaan nykyaikaan.

Tällä kertaa kirja etenee romaanimaisesti eikä pakinatyyliin niinkuin aiemmat Mielensäpahoittajat. Sivuja kirjassa on 157. Kirja ei ehkä ole paras Mielensäpahoittaja, mutta ehdottamasti viihdyttävä. Kirjassa nousevat enemmän esille sivuhahmot kuin aiemmissa, mikä ei ole huono juttu. Toivon, että kirja ei jää viimeiseksi Mielensäpahoittajaksi vaikka sellaiselta kirjan kulku vaikuttaa.