OMG – Häähössötystä aakkoskarkein.

Luin Laura Paloheimon ensimmäisen kirjan Klaukkala vuonna 2012. En pitänyt kyseisestä kirjasta, koska se ei ollut mielestäni mukaansa tempaava. Toivoin hänen seuraavan kirjansa olevan juonellisesti parempi. OMG on ilmestynyt 2013 ja siinä on 318 sivua. Olen lukenut kirjan noin vuosi sitten marraskuussa 2013. Kirja tuli mieleeni, koska Paloheimolta on ilmestynyt taas uusi kirja, josta varmaan saatte arvoteluni myöhemmin.

OMG kertoo parhaista kavereista Annasta ja Karlasta, jotka pyörittävät omaa hääsuunnittelufirmaa. He toteuttavat kaikki hääparien villeimmätkin toiveet ja huolehtivat, että hääjuhla sujuu moitteettomasti. Heidän tavoitteensa on luoda jokaiselle parille täydelliset häät. Anna on juuri eronnut unelmapoikaystävästään ja yrittää deittipalvelun kautta löytää elämäänsä uutta täydellistä aakkoskarkkiriviä.

Kirjan juoni oli parempi kuin Klaukkalassa ja kirja tempaisi mukaansa. Kirja oli täynnä hörhelöitä ja hääunelmia, minkä vuoksi se sopikin hyvin pimeän syksyn piristykseksi. Koin kuitenkin, että kirjan juoni oli liian pitkä ja asioita oli venytetty liikaa. Kirjaa lukiessa tekee mieli aakkoskarkkeja, koska jokainen luku on merkattu aakkoskarkilla eikä päähenkilökään voi olla niitä ilman. Lukupäiväkirjaani olen kirjoittanut, että haluan oman hääpalvelun!

Pankkimaailman murhamysteeri

Jarkko Sipilän & Scott Stevensonin Rahan metsästäjät kertoo New Yorkin Wall Streetin finanssikeskuksen hurjasta menosta vuosina 2007 ja 2008. Erityyppisiin paketteihin paketoituja asuntolainojen johdannaisia myydään kuumeisesti. Kirjassa kuvataan ahneita ja välinpitämättömiä pankkiireita ja heidän perhe-elämäänsä. Tai lähinnä pankkiirit käyvät kääntymässä kotisohvalla ja istuvat työpaikkaa vastapäätä olevassa kapakassa. Kirjassa kulkee kaksi tarinaa rinnakkain. Sipilän kirjoittama murhamysteeri ja Stevensonin kuvaus pankkiirien työstä. Lopulta kaksi tarinaa nivoutuvat yhteen. 

Pankkimaailmaan sijoittuva dekkari julkaistiin samaan aikaan Suomessa ja USA:ssa vuonna 2013. Kirjassa on 296 sivua. Luin kirjan lähinnä siksi, että pidän Sipilän dekkareista. Odotin siis hyvää dekkaria. Lainasin kirjan kaksi kertaa, koska lukuvauhtini oli todella hidas. En tahtonut saada juonesta kiinni ja kaksi erillistä kirjoitustapaa jotenkin häiritsivät lukemistani. Kirjan alussa käsiteltiin paljon rahamaailmaan liittyvää tietoa ja käsitteet olivat minulle hankalia. Kirja kuitenkin parani loppua kohden eli kärsivällisyyteni palkittiin.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime blogikirjoitukseni. Päätin aloittaa elämäni alusta eli erota, muuttaa ja löytää uuden rakkauden. Kesän aikana tuli luettua liian vähän, mutta nyt kirjastosta lainattu pino vihjaa siihen suuntaan, että lukuinto on taas löytynyt.

Tuomas Kyrön uusin romaani tältä kesältä ”Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja” vie erilaisen alun tai sanoisinko lopun äärelle. Sysisuomalainen Mielensäpahoittaja on tekemässä testamenttia ja puista arkkua. Testamenttia ei voi kirjoittaa kuin perinteisesti vanhanaikaisella mustekynällä, mutta nykypäivänä mustetta ei saa ihan mistä tahansa. Sitä varten pitää lähteä pojan kanssa kaupunkiin ja hotelliin, jossa Mielensäpahoittaja tapaa ”sivistyneen lättähatun”. Tietysti arkkuakin pitää kokeilla, ettei ihan missä tahansa joudu makaamaan eikä sekään onnistu ilman kommelluksia. Pojankin elämää ja parisuhdetta Mielensäpahoittaja ehtii järjestellä samalla kun joutuu ”pakon” sanelemana tutustumaan nykyaikaan.

Tällä kertaa kirja etenee romaanimaisesti eikä pakinatyyliin niinkuin aiemmat Mielensäpahoittajat. Sivuja kirjassa on 157. Kirja ei ehkä ole paras Mielensäpahoittaja, mutta ehdottamasti viihdyttävä. Kirjassa nousevat enemmän esille sivuhahmot kuin aiemmissa, mikä ei ole huono juttu. Toivon, että kirja ei jää viimeiseksi Mielensäpahoittajaksi vaikka sellaiselta kirjan kulku vaikuttaa.