Sateenkaaren alla

Kauhukseni huomasin, että viimeisin blogitekstini on viime vuodelta. Apua! Täytyy todeta, että lukutahtini on hieman hidastunut, mutta ei lukeminen ole loppunut kokonaan.

Sateenkaaren alla - kertomuksia perheistä on tänä keväänä julkaistu kirja, jossa on 173 sivua. Kirjaa kuvaa parhaiten sen takakannessa oleva teksti jota en lähde muokkailemaan vaan lainaan suoraan: "Sateenkaariperheissä vanhemmuutta ei määritä biologia vaan rakkaus lapseen- Heteroparin perhemuoto on yleisin, mutta suomalaiset kodit edustavat erilaisia perhekokoonpanoja. Tämä kirja on kunnianosoitus näille monenlaisille, sateenkaaren väreissä hehkuville perheille. Sateenkaaren alla antaa äänen kolmellekymmenelle perheelle. Perheistään kertovat naisparit, miesparit, apilaperheet, transvanhemmat, yksinhuoltajahomot ja -lesbot, tukiperheet, sukusolujen luovuttajat ja etävanhemmat. Tarinansa kertovat myös sateenkaari-isoäiti sekä sateenkaariperheessä kasvanut nuori nainen. Vaikka sateenkaariperheet rikkovat perinteisiä normeja, ne ovat tavallisia lapsiperheitä ongelmineen ja ilonaiheineen. Kirjan tarinoita yhdistävät hedelmöityshoitokuvaukset lapsettomuuskokemuksineen sekä Suomen pikku hiljaa kohentuva lainsäädäntö. Perheen määrittely, ihmisten välinen rakkaus ja oman lapsen toive kokoavat ajatukset perimmäisten kysymysten äärelle."

Sain kirjan uunituoreena käteeni osallistuessani Sateenkaariperheet ry:n tilaisuuteen. Olen lukenut kirjaa kahdessa osassa ja jotkut kertomukset useampaan kertaan. Kertomuksia on ehditty lukea jo kavereiden kesken ja moni on pyytänyt kirjaa lainaksi. Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja tunteita herättävä. Osa kertomuksita herättää negatiivisia tunteita, mutta pääasiassa olen lukenut kirjaa kyyneleet silmissä. Erityisesti kirjasta jäi mieleen sateenkaarimummun kertomus omista tunteista ja tuki- ja sijaisperheenä toimivan homoparin kokemukset. Päälimmäisenä kirjasta nousee toive oman lapsen saannista. Kirjassa on myös selitetty käsitteitä ja sateenkaariperheiden historiaa mikä tuo vain oman positiivisen lisänsä kirjaan. Tiedän, että tähän kirjaan tulen palaamaan vielä monta kertaa.

Lepakkomies

Harvoin luovutan lukemisen suhteen, mutta pitäisiköhän tässä kohtaa jo luovuttaa. Jo Nesboa on kehuttu kirjailijana joka paikassa ja teokset ovat saaneet lukuisia palkintoja. Kuitenkin hänen ensimmäistä Harry Hole-kirjaansa Lepakkomies olen yrittänyt lukea koko vuoden ja lainannut sen kirjastosta ehkä 20 kertaa. Joka kerta kirja jää minulta kesken. Lukeminen vaan tökkii.

Jo Nesbon Lepakkomies on ilmestynyt 1997. Itse yritin lukea pokkaria, jossa oli 489 sivua. Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Australiaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa. Hole saa työparikseen aboriginaalin Andrew Kensingtonin ja he ystävystyvät. Kun ratkaisu tuntuu olevan käden ulottuvilla, osoittautuu, ettei kumpikaan ole sitä miltä näyttää. Holen oman menneisyyden haamut ajavat hänet vaikeuksiin.

Mikä kirjassa siis tökkii?! En vaan pääse lukurytmiin. Kirjassa on mielestäni liikaa kuvailtu Australian ja aboriginaalien kulttuuria. Kirjan juoni on hidas. Murhan selvittäminen kestää ja kestää. Olen kuitenkin saanut luettua yli 200 sivua kirjaa. Vieläkään en osaa päätellä murhaajaa. Varmasti juoni jää minulle rikkonaiseksi, koska jokaisella lainauskerralla pääsen vain parikymmentä sivua eteenpäin. En silti aio luovuttaa kokonaan, koska murhaaja pitää saada selville.

Takamäki ja Luupuisto

Jarkko Sipilä on yksi kotimainen dekkaristi suosikkini ja etenkin hänen Takamäki-sarjansa. Takamäki-sarjaan kuuluu 14 kirjaa, joista viimeisin Luupuisto ilmestyy kesällä 2014. Kirjat kertovat rikoskomisario Takamäestä, ataripoliisi Suhosesta ja ylikonstaapeli Joutsamosta, jotka tekevät töitä Helsingin murharyhmässä. Vaikka jokaisessa osassa on oma murhansa, niin henkilöiden yksityiselämä menee eteenpäin ja siksi suosittelen lukemaan kirjat järjestyksessä. Eikä kannata ensimmäisen kirjan jälkeen luovuttaa vaan kirjat paranevat edetessään, näin on moni todennut. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulle, joten täällä asuessani tapahtumapaikat ovat tuttuja. Kirjat tempaisevat niin mukaansa, että odotan koko ajan törmääväni Suhoseen varjostushommissa ja muistelen kulkiessani missä mikäkin murha on tapahtunut.

Luupuistossa sienestäjä löytää Keskuspuistosta ihmisen kyynerluun. Poliisikoirat löytävät hetkeä myöhemmin ruumiin, mutta liittyvätkö nämä toisiinsa. Takamäen ryhmä huomaa pian, että kyseessä on isompi tapaus, johon liittyvät vanhat tapahtumat. Luupuistossa on 251 sivua. Kirja ei ole parasta Sipilää, mutta kuitenkin tempaisee mukaansa. Juoni on mielenkiintoinen eikä jää junnaamaan paikalleen. Kirjassa ei myöskään kuvailla liikaa ympäristöä. Takamäen ja muiden kumppaneiden yksityiselämä on mennyt taas eteenpäin ja kirjaan on saatu myös uusia henkilöitä. Jännittyneenä jään odottamaan seuraavaa dekkaria.

OMG – Häähössötystä aakkoskarkein.

Luin Laura Paloheimon ensimmäisen kirjan Klaukkala vuonna 2012. En pitänyt kyseisestä kirjasta, koska se ei ollut mielestäni mukaansa tempaava. Toivoin hänen seuraavan kirjansa olevan juonellisesti parempi. OMG on ilmestynyt 2013 ja siinä on 318 sivua. Olen lukenut kirjan noin vuosi sitten marraskuussa 2013. Kirja tuli mieleeni, koska Paloheimolta on ilmestynyt taas uusi kirja, josta varmaan saatte arvoteluni myöhemmin.

OMG kertoo parhaista kavereista Annasta ja Karlasta, jotka pyörittävät omaa hääsuunnittelufirmaa. He toteuttavat kaikki hääparien villeimmätkin toiveet ja huolehtivat, että hääjuhla sujuu moitteettomasti. Heidän tavoitteensa on luoda jokaiselle parille täydelliset häät. Anna on juuri eronnut unelmapoikaystävästään ja yrittää deittipalvelun kautta löytää elämäänsä uutta täydellistä aakkoskarkkiriviä.

Kirjan juoni oli parempi kuin Klaukkalassa ja kirja tempaisi mukaansa. Kirja oli täynnä hörhelöitä ja hääunelmia, minkä vuoksi se sopikin hyvin pimeän syksyn piristykseksi. Koin kuitenkin, että kirjan juoni oli liian pitkä ja asioita oli venytetty liikaa. Kirjaa lukiessa tekee mieli aakkoskarkkeja, koska jokainen luku on merkattu aakkoskarkilla eikä päähenkilökään voi olla niitä ilman. Lukupäiväkirjaani olen kirjoittanut, että haluan oman hääpalvelun!

Pankkimaailman murhamysteeri

Jarkko Sipilän & Scott Stevensonin Rahan metsästäjät kertoo New Yorkin Wall Streetin finanssikeskuksen hurjasta menosta vuosina 2007 ja 2008. Erityyppisiin paketteihin paketoituja asuntolainojen johdannaisia myydään kuumeisesti. Kirjassa kuvataan ahneita ja välinpitämättömiä pankkiireita ja heidän perhe-elämäänsä. Tai lähinnä pankkiirit käyvät kääntymässä kotisohvalla ja istuvat työpaikkaa vastapäätä olevassa kapakassa. Kirjassa kulkee kaksi tarinaa rinnakkain. Sipilän kirjoittama murhamysteeri ja Stevensonin kuvaus pankkiirien työstä. Lopulta kaksi tarinaa nivoutuvat yhteen. 

Pankkimaailmaan sijoittuva dekkari julkaistiin samaan aikaan Suomessa ja USA:ssa vuonna 2013. Kirjassa on 296 sivua. Luin kirjan lähinnä siksi, että pidän Sipilän dekkareista. Odotin siis hyvää dekkaria. Lainasin kirjan kaksi kertaa, koska lukuvauhtini oli todella hidas. En tahtonut saada juonesta kiinni ja kaksi erillistä kirjoitustapaa jotenkin häiritsivät lukemistani. Kirjan alussa käsiteltiin paljon rahamaailmaan liittyvää tietoa ja käsitteet olivat minulle hankalia. Kirja kuitenkin parani loppua kohden eli kärsivällisyyteni palkittiin.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime blogikirjoitukseni. Päätin aloittaa elämäni alusta eli erota, muuttaa ja löytää uuden rakkauden. Kesän aikana tuli luettua liian vähän, mutta nyt kirjastosta lainattu pino vihjaa siihen suuntaan, että lukuinto on taas löytynyt.

Tuomas Kyrön uusin romaani tältä kesältä ”Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja” vie erilaisen alun tai sanoisinko lopun äärelle. Sysisuomalainen Mielensäpahoittaja on tekemässä testamenttia ja puista arkkua. Testamenttia ei voi kirjoittaa kuin perinteisesti vanhanaikaisella mustekynällä, mutta nykypäivänä mustetta ei saa ihan mistä tahansa. Sitä varten pitää lähteä pojan kanssa kaupunkiin ja hotelliin, jossa Mielensäpahoittaja tapaa ”sivistyneen lättähatun”. Tietysti arkkuakin pitää kokeilla, ettei ihan missä tahansa joudu makaamaan eikä sekään onnistu ilman kommelluksia. Pojankin elämää ja parisuhdetta Mielensäpahoittaja ehtii järjestellä samalla kun joutuu ”pakon” sanelemana tutustumaan nykyaikaan.

Tällä kertaa kirja etenee romaanimaisesti eikä pakinatyyliin niinkuin aiemmat Mielensäpahoittajat. Sivuja kirjassa on 157. Kirja ei ehkä ole paras Mielensäpahoittaja, mutta ehdottamasti viihdyttävä. Kirjassa nousevat enemmän esille sivuhahmot kuin aiemmissa, mikä ei ole huono juttu. Toivon, että kirja ei jää viimeiseksi Mielensäpahoittajaksi vaikka sellaiselta kirjan kulku vaikuttaa.

Operaatio Lipstick

Chick lit, mitä se tarkoittaa? Wikipedian mukaan ”Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Tarina sijoittuu yleensä maailman suurimpiin metropoleihin, ja päähenkilönä on useimmiten 20–30-vuotias sinkkunainen, jolla on kiinnostava ura viestinnän, muodin tai viihdeteollisuuden parissa. Tyyli tuli tunnetuksi 1990-luvun puolivälissä Helen Fieldingin ensimmäisen Bridget Jones -romaanin myötä. Britanniasta ja Yhdysvalloista lähtenyt liike on ilmiönä maailmanlaajuinen ja suosittua erityisesti Itä-Euroopassa ja Intiassa. Suomalaisen chick litin vähyyttä perustellaan muun muassa sillä, että suomalainen chick lit ei olisi uskottavaa vaan tuntuisi tekemällä tehdyltä. Näin siksi, että chick lit sijoittuu yleensä aina maailman suurimpiin metropoleihin. Suomesta siis puuttuu ympäristö, johon tyypillisen chick litin päähenkilön voisi sulavasti sijoittaa. Lisäksi jotkut kustannustoimittajat ajattelevat taskukirjojen ostajien olevan nuorempia kuin kovakantisten lukijat. Heidän mielestään chick litin yleisö olisi Suomessa sitä ikäluokkaa, joka lukee nuortenkirjoja, minkä takia lukijakuntaa ei syntyisi riittävästi.” Ihan siis mun juttu!

Selailin lukupäiväkirjaani kun löysin Operaatio Lipstickin arvion. Olin antanut kirjalle huonot arvosanat, mutta ajattelin silti laittaa ajatukseni kirjasta blogiini. Eihän kaikkien kirjojen tarvitse olla sitä ehdottomasti-suosittelen-kamaa =)

Operaatio Lipstick on Pia Heikkilän esikoisromaani. Kirja, jossa on 283 sivua, ilmestyi vuonna 2013. Bongasin kirjan värikkään kannen Helsingin Kirjamessuilta viime syksynä. Takakannen teksti lupasi mielestäni pommien räiskettä ja romantiikkaa. Lisäksi takakannen Helsingin sanomien kommentti: "Tuntematon sotilas kohtaa Bridget Jonesin ja sitten he menevät sänkyyn" sai mielenkiintoni heräämään entisestään. Chick littiä Afganistanissa.

Kirja kertoo kolmekymppisestä suomalais-brittiläisestä Annasta. Anna on sotakirjeenvaihtajana Afganistanin Kabulissa. Annan aika kuluu jymyjuttujen ja miesten metsästyksessä. Aina seksiin valmiita sinkkumiehiä sotatantereella tuntuu riittävän. Lopulta Anna kyllästyy pelkkään seksiin ja alkaa kaivata pysyvämpää ihmissuhdetta, mutta sen löytäminen keskeltä pommituksia ei ole kaikkein yksinkertaisinta.

Kirjan alussa Anna tapaa Markin, unelmien miehen. Mark on kuitenkin etäinen Annaa kohtaan vaikka ilmestyykin usein samoihin paikkoihin. Seikkailujuoni lähtee liikkeelle kun Anna ja hänen ystävänsä Kelly päättävät antaa opetuksen Kellyn kaksinaamaiselle miesystävälle Richielle. Richiellä tuntuu olevan yhteyksiä Afganistanin laittomiin asekauppoihin ja myös Mark liittyy kuvioon jotenkin. Naiset aloittavat Operaatio Lipstickin ystäviensä avustuksella ja suhteita käyttäen. Oman lisänsä seikkailuun tuovat Annan kameramies Tim, joka selvästi salailee jotakin ja kilpaileva kirjeenvaihtaja Sabitha, aina puhtaana ja pinkkinä sotatantereella.

Kirja oli minulle kuitenkin pettymys. Lukemisen aikana tuli usein lukujumi eikä kirja tempaissut mukaansa. Mielestäni päähenkilö Anna ei ollut henkilönä mielenkiintoinen tai samaistuttava. Mitäpä silti kotihoidon sairaanhoitaja tietää Afganistanin sotatantereella olemisesta eli se siitä todellisesta samaistumisesta. Kirjassa oli paljon sodankäynnin kuvausta ja juoni eteni hitaasti. Juoneen oli sekoitettu seikkailua, rakkautta ja romantiikka. Huumoriakin oli yritetty laittaa mukaan. Seksikohtaukset olivat välillä roiseja, mutta aika irrallisia itse asiayhteydestä. Kirjassa oli mielestäni myös töksähtävä loppu, jotain oleellista jäi puuttumaan. Jäin melkein kaipaamaan jatko-osaa kirjaan, jotta tietäisin miten Annan rakkauselämän kävi eli ei kirja loppujen lopuksi niin huono ollut. Kevyttä lukemista ja Chick littiä ainakin.